TSE pysäyttää lopullisesti Naantalin kivihiilikäyttöisen kakkosyksikön 1.7.2020

Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on tänään tehnyt päätöksen sulkea lopullisesti Naantalin voimalaitoksen kivihiilikäyttöisen kakkosyksikön, jonka sähköntuotantoteho on 105 MW. Yksikkö on alun perin vuonna 1964 rakennettu lauhdelaitokseksi pelkkään sähköntuotantoon, mutta on sittemmin saneerattu myös lämpöä tuottavaksi laitokseksi. Kakkosyksikkö suljetaan 1.7.2020 samassa yhteydessä kuin Naantalin ykkösyksikkö, jonka sulkemispäätös on tehty jo aiemmin. Molempien yksiköiden prosessit erotetaan sulkemisen jälkeen turvalliseen tilaan, ja lopullinen purku tehdään myöhemmässä vaiheessa.

– Naantalin kakkosyksikön käyttötarve on jäänyt vähäiseksi monipolttoainevoimalaitoksen eli Naantalin nelosyksikön valmistumisen jälkeen. Vähäisen käyttöasteen lisäksi sen käytön jatkaminen vaatisi jonkin verran investointeja, eikä tässä tilanteessa, jossa pyrimme kaikin keinoin irti kivihiilestä, investoiminen kakkosyksikön käytön jatkamiseen ole mielekästä, toteaa TSE:n toimitusjohtaja Maija Henell.

TSE:n tuotantolaitosten operoinnista vastaa Turku Energia, ja täten myös Naantalin kakkosyksikön käyttövastuu on Turku Energialla.

– Naantalin kakkosyksikön sulkemisella ei ole henkilöstömme määrään liittyviä henkilöstövaikutuksia. Laitoksen käyttö on tapahtunut samalla henkilöstöllä, joka operoi TSE:n Naantalin kolmos- ja nelosyksikköä, joiden käytön osalta ei ole tullut merkittäviä muutoksia, kertoo toimitusjohtaja Timo Honkanen Turku Energiasta.  

Naantalin voimalaitoksella on yhteensä neljä yksikköä, joista käyttöön jäävät kolmos- ja nelosyksiköt. Uusin, vuonna 2017 valmistunut monipolttoaineyksikkö käyttää pääpolttoaineenaan biopolttoaineita. TSE:n tavoitteena on luopua kivihiilestä polttoaineena, ja yhtiöllä on meneillään useita selvityksiä kivihiilen korvaamisesta ympäristöystävällisemmillä polttoaineilla.

Lisätietoja:

Maija Henell, toimitusjohtaja, Turun Seudun Energiantuotanto Oy
puh. 044 723 7152
maija.henell@tset.fi

Timo Honkanen, toimitusjohtaja, Turku Energia
puh. 050 557 3133
timo.honkanen@turkuenergia.fi

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. Yhtiön osakkaina ovat Fortum (49,5 %), Turku Energia (39,5 %) ja kaupungit Raisio (5 %), Naantali (3 %), Kaarina (3 %).

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 258,7 miljoonaa euroa.  Henkilöstön määrä on noin 340 henkilöä. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaan kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen. Turku Energia on myös mukana kehittämässä sähköistä liikennettä Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Vastaamme myös Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n laitosten käyttö- ja kunnossapitotoiminnoista.  Asiakaslupauksemme on ”Olemme lähellä, näemme kauas”. www.turkuenergia.fi

Siirry takaisin sivun alkuun