Blogi: Päästöjen vähentämistä pienemmin investoinnein?

5.4.2019

Energiavirasto julkaisi juuri viime vuoden todennetut hiilidioksidipäästöt. TSE on yhtenä Suomen suurimmista energiantuotantoyhtiöistä päästötilastojen kärkipäässä. Se kertoo toisaalta siitä, että tuotantovolyymimme on merkittävä ja toisaalta siitä, että tekemistä vielä riittää. Erityisesti tilasto kuitenkin kertoo, että tuotantostrategiamme on tuottanut tulosta päästöjen vähentymisessä – TSE:n todennetut päästöt olivat vuonna 2018 lähes 30 % pienemmät kuin edellisenä vuonna ja 40 % pienemmät kuin vuonna 2016! Vastaamme yli 200 000 asukkaan asuttamien kiinteistöjen peruslämmön tuotannosta, tuotamme höyryä teollisuudelle sekä merkittävän määrän sähköä – vuosi vuodelta päästöjä vähentäen.

Meiltä odotetaan energiateollisuuden vuosikymmenten investointiaikajänne huomioon ottaen erittäin nopeita ja taloudellisessa mielessä suuria päätöksiä päästöjen vähentämisessä. TSE:n näkökulmasta on vastuullista tutkia myös ne vaihtoehdot, jotka eivät edellytä välittömiä investointeja uusiin tuotantolaitoksiin, vaan olisivat toteutettavissa nykyistä järjestelmää kehittämällä ympäristöystävällisempään suuntaan taloudellisesti kestävällä tavalla. 

Tutkimme parhaillaan biohiilen hyödyntämismahdollisuuksia Naantalin vuonna 1972 valmistuneessa ja vuonna 2015 modernisoidussa, kivihiiltä polttoaineena käyttävässä kolmosyksikössä. Osana selvitystyötä toteutamme tämän vuoden kuluessa polttokokeet biohiilellä. Biohiili on lämpökäsiteltyä biomassaa, ja se on hiilidioksidipäästötön biopolttoaine. Sen käytön ehdottomana taloudellisena edellytyksenä on, että se olisi hyödynnettävissä ilman merkittäviä investointeja kolmosyksikössä ja kestäisi varastointia ulkona, kuten fossiilinen hiili.

Vastuullista kapasiteetin kehittämistä ovat myös muut tänä vuonna meneillään olevat Naantalin uusimman eli nelosyksikön investoinnit, joiden tavoitteena on päästöjen vähentäminen asteittain, energiatehokkuuden parantaminen ja lopulta kivihiilestä luopuminen kokonaan. Investoimme tänäkin vuonna merkittävästi uuteen vuonna 2017 valmistuneeseen monipolttoainevoimalaitokseemme muun muassa energiatehokkuutta parantavan savukaasulauhduttimen muodossa.

Biohiilen käytön etuna olisi se, että säästyisimme, tai ainakin lykkäisimme myöhäisempään ajankohtaan niitä investointipäätöksiä, jotka edellyttävä teknologialta vielä kehittymistä. Toisaalta biohiili edesauttaisi TSE:n, ja myös valtakunnan energiahuoltovarmuuden näkökulmasta arvokkaan vastapainekapasiteetin säilyttämistä. Tämän vuoden selvitystyön jälkeen olemme teknisten ratkaisuiden osalta viisaampia, olisiko tästä yhdeksi ratkaisuksi kivihiilestä luopumiseksi ja välivaiheeksi hiilidioksidineutraaliin energiajärjestelmään siirtymisessä.

Varmaa on se, että yksikään ratkaisu, joka nyt tehdään, ei ole lopullinen. Teknologia kehittyy ja luo meille koko ajan uusia keinoja päästä hiilidioksidineutraaliin energiajärjestelmään, kuitenkin niin, että perustehtävämme – yhdyskunnan ja teollisuuden energiantarpeen täyttäminen – tulee täytettyä. Matkalla tarvitaan moninaisia vaiheita, ja osa niistä on välivaiheita ja osa pysyvämpiä. Suunta on kuitenkin eteenpäin.

Maija Henell
Toimitusjohtaja
Turun Seudun Energiantuotanto Oy

Siirry takaisin sivun alkuun